maanantai 1. heinäkuuta 2013

Au pairiksi

Oon aina ajtellut, että mä olen sellainen tyyppi, joka tekee ja kokee elämässää paljon ja jonka aikomuksena on joskus asua ulkomailla, mennä reppureissaamaan Aasiaan, syödä niitä kuolleita ankansikiöitä Kiinassa jnejne plaaplaa. No, ei oo oikeesti totta. Totuus on, että olen vähän pelkuri ja menen aina sieltä mistä aita on turvallisin ja tutuin. Itse asiassa paljon pelkuri.

Hehe oli pakko. Ei näitä mulle!

Mulle viime syksy oli yksi elämäni henkisesti raskaimmista, koska millään ei ole mitään suuntaa ja elämä vain lipui (lipuu) ohitse.
Olen aina ollut perhekeskeinen kotihiiri (joo, tälle nauraa muutamat läheiset, I know. ;)). Jo pienenä isosiskoni halusi aina kylään kavereilleen ja jo pienenä mä peruuttelin viime tipassa yökyläilyjä, koska en uskaltanut lähteä. (Hei haloo, jonkun 10km päähän kodistani. :D Hoh hoh.) Ja nytpä siskoni asuu ulkomailla ja mä olen liikkunut synnyinkodistani nykyiseen asuntooni n. 3km. Hmmh.


Mun arvot on menneet ihan sekaisin, koska mulle on ollut todella raskasta olla vain kotona viimeiset kaksi vuotta. Koulu ei nappaa, poikaystävän kanssa asutaan eri kaupungeissa, makaan vain kotona katsomassa telkkaria jne. Ja pahinta on se, että oon lintsannut koulusta ihan hirveästi vaikka olen todella vastuuntuntoinen ja sitoutuvainen ihminen.
Mua harmittaa itseni puolesta ja kaikkien rakkaiden puolesta, jotka ovat marmatustani kuunnelleet. Anteeksi perhe, ystävät, sukulaiset, kaverit ja tuttavat (+ muuten vain sen junavaunun matkustajat, jotka matkasivat ystäväni ja mun kanssa Turusta Helsinkiin tässä taannoin. Olimme niitä raskaita räkättäjiä, joita kukaan ei jaksa.)


Mutta päästäkseni viimeinkin tämän tekstin pointtiin, kerottakoon, että viime syksyn jälkeen mä päätin, että joku muutos on tehtävä sillä en kestä enää toista moista syksyä. Pääkopassani on jo pitempään kytenyt ajatus au pairiksi lähtemisestä. Ehkä eniten siksi, että se on turvallinen tapa lähteä ulkomaille asumaan. Siinä on aina joku lähellä, joka on ainakin jossain määrin sitoutunut turvaamaan päivittäisen hyvinvointisi.


Olen siis päätynyt lähtemään syksyksi ja mahdollisesti kevään aluksi au pairiksi johonkin perheeseen. Tein profiilin Aupair World -sivustolle ja viestejä kiinnostuneilta perheiltä tulee joka päivä. Tavallaan se on ahdistavaakin, en ole tottunut olemaan niin haluttu. :D

Tällä hetkellä mulla on kiikarissa kolme perhettä, kaksi perhettä Saksasta ja yksi Sveitsistä. Toinen Saksassa asuva perhe on ruotsalainen. Kaikki ovat omalla tavallaan sopivan kuuloisia. Olen puhunut kahden perheen kanssa Skypessä, kun tämä teksti ilmestyy. Kolmannen kanssa puhun pian.


Joinain päivinä tuntuu, että au pairiksi meno on mulle ihan itsestään selvää. Sitten taas iskee kauhea ahdistus siitä, miten uskallan, pärjään, haluanko sitä, kestänkö ilman perhettäni ja poikaystävääni ja ystäviäni, mitä teen kämpälleni täällä, mihin maahan menen, mikä perhe on paras jne jne... Itsensä saa kyllä piestyä sellaiseen epäluulon kierteeseen, ettei mitään järkeä!


Kirjoitan tästä osittain siksi, että nyt se on sanottu ääneen. Taas yksi tekosyy vähemmän luikkia viettämään syksyä taas telkun ääressä.
Onko teillä tällaista elämäntuskaa? ;)

Olisi ihana kuulla au pair kokemuksia tai sitten vain yleistä jutustelua tästä kaikesta. Tai mistä vaan haluat. Minä vaihdoin puhelimeeni keltaisen kuoren ja opetin pikkusiskoani meikkaamaan. Jutellaan vaikka noista. ;)

6 kommenttia:

Moon kirjoitti...

Meillä oli au pairi kun olin pieni. Asutaan Brysselissä, ja siellä on paljon perheitä jotka hakevat au paireita! Bryssel on ihana kaupunki, katso jos sinne saisi töitä! :)

vra kirjoitti...

Moon, Muistatko siitä mitään? :) Oliko se susta kivaa? Kiitos vinkistä, mutta mulla on kohteena saksalainen perhe. :) Tai oikeastaan se perhe on jo valittukin melkein, yhden kanssa vielä juttelen. :P

Taruinen kirjoitti...

Minulle on myös iskenyt halu päästä tekemään jotain. Siksipä olen nyt päättänyt tehdä asioita joita olen aina halunnut. Pääsen kohta kokemaan ensimmäisen moottoripyörämatkan kaverin kanssa ja ensi kesänä lähden viikoksi Lappiin patikoimaan. Jotenkin tullut se fiilis, että nyt sitä kannattaa elää ja kokea, koska myöhemmin ei välttämättä voi.

vra kirjoitti...

Taruinen, Ihana kuulla, että uskallat toteuttaa haaveitasi! Mulle myös yksi sellainen astinkivi oli matka Australiaan, koska se oli ensimmäinen matkani lämpimään maahan, kauas kodista. :) Ihanaahan se oli. Jos en olisi sitä matkaa tehnyt, en varmaan nyt edes haaveilisi lähteväni au pairiksi! Tai nimenomaan haaveilisin, mutta en oikeasti uskaltaisi kuitenkaan.

Mulla on ihan sama olo, että turhaan sitä vain paikoillaan kökkii ja odottaa elämän tapahtuvan. Itsekin voi laittaa tapahtumaan. ;)

Susanna89 kirjoitti...

Kannattaa kyllä lähteä maailmalle, siinä näkee ja oppii paljon uutta muista kulttuureista :)

vra kirjoitti...

Susanna89, No sehän mullakin on yksi pääsyy lähtööni. Oon vaan niin arka, että jännittää hurjasti. ;)